Pikku hiljaa takapihallemme on noussut puutarhavaja, jonka voimme kohta ristiä kanalaksi. Se ei ole vielä valmis, mutta melkein. Ovet puuttuvat ja muutama lauta ja naula pitää vielä vasaroida. Vajasta tulee hieno. Siitä tulee hienompi kuin millaista suunnittelin. Mieheni yllätti minut jälleen kerran näppäryydellään.
Minun on myönnettävä, että hieman epäilin kuinka kanalamme käy. Mieheni loukkasi itsensä ja oli muutaman viikon jalkapuolena. Vasta toukokuun puolella hän pystyi aloittamaan urakan, joka oli suurempi töinen kuin kuvittelin. Ihmettelin hänen murahteluaan, ettei sitä tehdä parissa päivässä. Kuvittelin, että viikonloppu olisi riittänyt lämpöeristetyn vajan rakennukseen. Ei se ihan riittänyt yhdelle miehelle, joka joutuu tekemään ihan kaiken alusta loppuun yksin.
Minusta ei ole ollut paljon apua rakennustöissä. Olen lapset sylissä katsellut ikkunasta, kuinka mieheni paiskii ympäri pyöreitä päiviä, satoi tai paistoi. Välillä olen tapani mukaisesti huikannut tuiki tärkeitä rakennusohjeita ikkunasta. Perhesovun säilyttämiseksi on ehkä parempi, etten puutu sen enempää rakennustyöhön. Miehelläni on ollut varmasti tarpeeksi sulateltavaa hyvissä neuvoissani.
Päivä päivältä kanasuunnitelmamme alkaa tuntua todellisemmalta. Olemme ihan oikeasti saamassa kanoja! Tosin hieman aikataulumme taitaa venyä sillä kanojen aitaus puuttuu vielä kokonaan, mutta tuskin se maata kaataa. Otamme kanat kun kaikki on valmiina. Nyt kun mieheni on rehkinyt rakennustöissä, minunkin pitäisi varmasti tehdä hieman asian eteen ja alkaa opiskella kanojen hoitoa. Voisin vaikka aloittaa siitä, että mitä ne syövät ja mistä saan kuivikkeita kanalaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti